Etusivu > Suomen historian käännekohtia > Sisällissota 1918 ja Suomen armeijan synty > Sisällissodan tapahtumia 1: sodan alkuvaiheet

Sisällissodan tapahtumia 1: sodan alkuvaiheet

(C) Olli Manninen

Sisällissota käynnistyi virallisesti 27. tammikuuta 1918, kun Helsingin työväentalon torniin nousi punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi ja samalla Helsingin punakaartin kymmenen pataljoonaa miehitti Helsingin poliisiasemat, rautatieaseman sekä senaatin linnan eli Smolnan, josta tuli punakaartin yleisesikunta, ja kaikki muut pääkaupungin keskeiset kohteet. Punainen hallitus eli Kansanvaltuuskunta nimitettiin ja sen johtajaksi tuli eduskunnan entinen puhemies Kullervo Manner. Muita kansanvaltuutettuja olivat esimerkiksi Oskari Tokoi, Yrjö Sirola ja Otto-Ville Kuusinen. Eduskunnan paikan otti Työväen pääneuvosto.

Kapinallisten sotavoimaksi tuli punakaarti ja sen miehittämille alueille nimitettiin kihlakunnanoikeuksien tilalle vallankumousoikeudet, jotka olivat Helsingin vallankumouksellisen ylioikeuden alaisia. Prokuraattori Matti Turkia valvoi lakiasoita. Porvarilliset sanomalehdet kiellettiin, ainoastaan Työmies ilmestyi, ja senaattorit vaadittiin vangittaviksi tavattaessa. Suurin osa senaattoreista oli kuitenkin paennut Pohjanmaalle. Svinhufvud tosin piileskeli Helsingissä maaliskuuhun saakka, kunnes pakeni Tallinnaan ja palasi saksalaisten mukana Suomeen. 

Pohjanmaalla valkoinen armeija, joka oli valinnut uudeksi pääkaupungiksi Vaasan, riisui Pohjanmaan venäläiset varuskunnat aseista. Valkoisen armeijan ylipäälliköksi oli valittu tsaarin armeijan entinen kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim.  Svinhufvud julisti samalla Suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Ensimmäisiä yhteenottoja tapahtui Karjalassa ja Taavetin asemalla, jossa kaatui ensimmäinen valkoisten puolella taistellut jääkäri Lauri Pelkonen. Rintamalinjat muodostuivat helmikuun alussa kulkemaan Porin pohjoispuolelta Kankaanpään eteläpuolelta Ikaalisten kautta Hämeenkyröön, Kuruun ja Ruovedelle ja siitä itään Vilppulaan ja Päijänteelle. Ali Aaltonen luonnosteli punaisten hyökkäyssuunnan, punakaartin tarkoituksena oli ensin valloittaa Haapamäen risteysasema ja edetä siitä aina Vaasaan asti. Päijänteeltä rintama jatkui aina Viipurista itään Karjalan kannakselle saakka.

Sodan ensimmäisiä veritekoja sattui samaan aikaan, Tampereen lähellä Kangasalan lähistöllä sattui ns. Suinulan verilöyly, jossa 17 suojeluskuntalaista sai surmansa. Porin Lyseon pihalla punaiset ampuivat 11 valkoista vankia. Sodan rintamalinjojen taakse jäi punaisille useita linnoituksia: Oulu, Kajaani ja Varkaus. Valkoiset valtasivat Oulun 3. helmikuuta taistelujen jälkeen. Varkauden tehdaskaupunki oli joutunut sisällissodassa punaisten käsiin. Paikallista kaartia komensi piirisihteeri Matti Autio. Valkoisten hyökkäyksen uhatessa punakaarti otti useita kaupungin porvarillisia johtohenkilöitä panttivangeiksi ja uhkasi ampua heidät valkoisten hyökätessä. Kun valkoiset 3. helmikuuta hyökkäsivät, punakaarti ampui panttivangit. Seuranneiden taistelujen jälkeen punaiset antautuivat. Varkaudessa nosti päätään myös valkoinen terrori: valkoiset ampuivat Matti Aution ja useita muita Huruslahden jäälle heti antautumisen jälkeen ns. Huruslahden arpajaisissa. Kenttäoikeuden jälkeen punaisia ammuttiin kymmeniä lisää, teloitettuja oli kaikkiaan 210.

Punaiset jakoivat rintamalinjansa sisällissodan alussa läntiseen, keskiseen ja itäiseen rintamaan. Läntisen rintaman ylipäällikkönä vaikutti kotkalainen näyttelijä Hugo Salmela. Keskisen rintaman ylipäällikkö oli kotkalainen Vihtori Hasu apulaisinaan Kaarlo V. Roine ja Heikki Kröger. Itäisen rintaman ylipäällikkönä toimi Oskari Rantala apumiehinään Heikki Kaljunen ja Otto Vuoristo. Punaisten rintama juuttui Vilppulan tasolle. Punakaarti suoritti rintamalla useita hyökkäyksiä helmikuun alussa, mutta menestystä ei saavutettu. Punakaartin rintaman ylimmän johdon otti aluksi venäläinen eversti Mihail Svetsnikov tukenaan Ali Aaltonen. Punakaartin varsinainen yleisesikunta sijaitsi Helsingissä. Punakaartin pohjoisen rintaman yleisesikunta sen sijaan sijoitettiin punaisten merkittäväksi joukkojen huolto- ja kuljetuskeskukseksi kohonneelle Tampereelle Teknilliseen oppilaitokseen Pyynikille. Tampereella toimi myös punaisten tykistökoulu ja päällystökoulu. Ylipäälliköksi nimitettiin helmikuussa alun perin kotkalaisiin punapäälliköihin lukeutunut teatterimies Hugo Salmela. Hänellä oli parhaimmillaan komennossaan 15 000 kansanvaltuuskunnan soturia.

Valkoiset valtasivat Tornion venäläisiltä 6. helmikuuta ja Kuopion 8. helmikuuta lyhyen taistelun jälkeen. Keravalla käytiin kahakka punaisten ja valkoisten välillä jo 31. tammikuuta.  Etelässä Porvoon ja Sipoon alue oli säilynyt  punaisten alueiden keskellä valkoisten hallinnassa. Tilanne kuitenkin muuttui ja punakaarti hyökkäsi yli 2000 miehen voimalla Pellinkiin 11. helmikuuta. Valkoisten johtajana toiminut jääkäri Väinö Petrelius lähimpine miehineen joutui Helsingissä punaisten vangiksi ja teloittamaksi. Punaiset aloittivat helmikuussa myös valkoisten käsiin jääneiden Siuntion ja Kirkkonummen valtauksen. Taistelut päättyivät saaristossa punaisten voittoon. Valkoisia antautui vangeiksi 467 ja heidät kuljetettiin sotavankeuteen Helsingin reaalilyseoon. Saksalaisten vallattua Helsingin sotavangeista muodostettiin Länsi-Uudenmaan-pataljoonana tunnettu valkoisten rankaisuretkikunta, joka otti osaa punaisten teloituksiin ympäri Uuttamaata.

Pohjoisella rintamalla punaiset hyökkäsivät Lavian kautta kohti Kankaanpäätä August Tuomisen johtamina 15. helmikuuta. Hyökkäykset kuitenkin lyötiin valkoisten Satakunnan rintaman komentaja Ernst Linderin joukkojen toimesta takaisin. Valkoiset puolestaan hyökkäsivät Lavian kirkonkylään 2. maaliskuuta yli 400 miehen voimalla. Punaiset saivat valkoiset lyötyä tykkitulella, mutta punakaarti vetäytyi kylästä osin Tampereelle saakka ja valkoiset saivat paikkakunnan helposti haltuunsa. Punaisten helmikuun hyökkäykset Ruovedellä ja Vilppulassa päättyivät tuloksettomina. Ruovedellä punaisten tukena ollut venäläisten anarkistimatruusien pataljoona kärsi kovia tappioita valkoisten konekivääritulessa ja menetti arvioiden mukaan kymmeniä miehiä kaatuneina ja haavoittuneina.

Punaisten johtajiin kuuluneet Ali Aaltonen ja Mihail Svetsnikov luonnostelivat 2. maaliskuuta punaisten yleishyökkäyksen. Tarkoituksena oli jälleen edetä Haapamäelle. Tampereen länsipuolella oli tarkoituksena vallata Ikaalisten kauppala. Rintamalle keskitettiin punaisten joukkoja, joiden asemapaikkana oli Kyröskosken tehdaskylä. Sikäläisenä ylipäällikkönä toimi tamperelainen viilari Anton Edvard Leinonen apulaisenaan venäläinen Sokolov. Rintaman taistelut keskittyivät Mannanmäen ympäristöön, jossa punaisilla oli hyvät puolustusasemat valkoisten hyökkäyksiä vastaan. Ikaalisten kirkonkylä jäi alusta alkaen valkoisille. Mannanmäellä käytiin kovia taisteluja 2.–8. maaliskuuta, mutta valkoiset onnistuivat pitämään punaiset poissa Ikaalisista.

Idempänä Ruovedellä rintamalinjat kulkivat Väärinmajan kautta Ruovedellä. Kylässä käytiin kovia taisteluja 21. helmikuuta, jolloin punaiset hyökkäsivät tykistön tukemina. Väärinmajasta taisteltiin myös 24. helmikuuta, 10. maaliskuuta ja vielä 12. maaliskuuta. Väärinmajalla taistelut tiivistyivät 15.–17. maaliskuuta. Taistelu päättyi punaisten vetäytymiseen kohti Tamperetta. Taistelut Väärinmajalla maksoivat kymmeniä kaatuneita molemmille osapuolille. Punaiset pyrkivät Kurusta käsin valloittamaan valkoisten alueelle jääneen Virtain kunnan. Punaiset pyrkivät sinne Vaskiveden kautta, ja ensimmäinen kahakka siellä käytiin jo 9. helmikuuta. Merkittävin taistelu käytiin 6.–11. maaliskuuta, kun punaiset etenivät Juho Eslinin johtaman Hyvinkään pataljoonan voimin Vaskivedelle. Valkoiset etenivät kylään Virroilta Harald Ossian Hjalmarsonin johtamina. Hjalmarson oli everstin arvoinen sotilas, alkuaan ruotsalainen. Seuranneissa taisteluissa punaiset perääntyivät takaisin Kuruun menetettyään tykkinsä ja sitä käytelleen matruusin kaaduttua.

Idässä taisteluja käytiin mm. Raudussa, jossa taistelut oikeasti muistuttivat I maailmansodan rintamien asemasotaa. Taistelut maksoivat punaisille ns. Kuolemanlaaksossa jopa 400 kaatunutta. Muualla kahakoitiin esimerkiksi Heinolan ja Savitaipaleen omistuksesta. Savitaipaleella punaisten hyökkäyksiä johti kotkalainen punaisten puolelle liittynyt painin olympiakultamitalisti Kaarlo Koskelon ja varastomies Heikki Kröger, kotkalaisia hänkin. Punaisten Ikaalisten rintama romahti 16.–23. maaliskuuta. Punaiset pakenivat kiireen vilkkaa Tampereelle ja jättivät Mannanmäen puolustusasemat. Valkoiset saivat sotasaaliikseen tykkejä ja konekiväärejä. Punaiset syyttivät petoksesta omaa rintamapäällikköään Edvard Seppälää, joka tuomittiin toverioikeudessa Tampereella kuolemaan ja vietiin Siilinkarille ja ammuttiin.

Idässä valkoiset valtasivat Länkipohjan 16. maaliskuuta 1918. Taistelut vaativat valkoisilta kylässä kaatuneina mm. Lapuan lumiauraksi kutsutun Martti ”Ukko” Laurilan ja hänen toisen poikansa Ilmarin. Kylässä vangitut punakaartilaiset joutuivat valkoisten välittömien kostotoimenpiteiden kohteeksi, Heikki Ylikankaan mukaan punaiset ampuivat yli 70 punakaartilaista Länkipohjassa.

Kurussa punaiset tyhjensivät kirkonkylän viimeistään 19. maaliskuuta. Orivesi tyhjeni punaisista taistelujen jälkeen 20. maaliskuuta ja K. F Wilkmanin valkoiset miehittivät kylän. Punaisten rintamat vetäytyivät Tampereen tasalle. Kaupunkiin pakkautui maaliskuun 20. päivän jälkeen tuhansia vallankumouksellisa. Valkoisten hyökkäyskiilat lähenivät kaupunkia idästä ja lännestä. Punaisten ylipäällikkö Hugo Salmela julisti Tampereen sotatilaan 23. maaliskuuta 1918.

 

Powered by CMSimple      CMSimple Legal Notices