Etusivu > Suomen historian käännekohtia > Jatkosota > Ilmavoimat hyökkäysvaiheessa 1941

Ilmavoimat hyökkäysvaiheessa 1941

Ilmavoimien osallistuminen maataistelutoimintaan jatkosodan alun hyökkäysvaiheessa vuonna 1941

(C) Heikki Kauranne

Alkusanat

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ilmavoimien osallistumista Aunuksen
kannaksen, Karjalan kannaksen sekä Rukajärven suunnan maasotatoimiin. Painopiste on asetettu hävittäjäkoneiden käyttöön näissä tehtävissä,
tiedustelukoneiden osuus on jätetty vähemmälle ja pommikoneet on jätetty tarkastelusta kokonaan pois. Myös hyökkäysvaiheen aikana käydyt ilmataistelut on jätetty pois tarkastelusta. Esitetyt tiedot on koottu kirjoituksen lopussa esitetyistä lähteistä.

Jatkosota syttyy

Jatkosodan alla Suomen ilmavoimat oli jaettu neljään lentorykmenttiin
(Le.R), jotka puolestaan jakautuivat kaikkiaan yhteentoista lentolaivueeseen (Le.Lv). Le.R 1:n (Le.Lv 12, Le.Lv 14 ja Le.Lv 16) laivueet olivat tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueita, Le.R 2:n (Le.Lv 24, Le.Lv 26 ja Le.Lv 28) ja Le.R 3:n (Le.Lv 30 ja Le.Lv 32) laivueet hävittäjälaivueita sekä Le.R 4:n (Le.Lv 42, Le.Lv 44 ja Le.Lv 45) laivueet pommitus- ja kaukotoimintalaivueita. Näiden laivueiden lisäksi ilmavoimilla oli kaksi erillistä lentorykmentteihin kuulumatonta lentolaivuetta; Le.Lv 6 ja Le.Lv 15.

Toukokuussa 1941 Saksa paljasti Suomelle, että se aikoi hyökätä Neuvostoliittoon kesäkuun kolmannella viikolla. Suomalaiset aavistivat tämän johtavan siihen, että myös Suomi tulisi vedetyksi mukaan sotaan, sillä maassa oli saksalaisia joukkoja, minkä seikan perusteella Neuvostoliiton voitiin olettaa tekevän omat johtopäätöksensä Suomen puolueettomuudesta alkavassa sodassa. Suomi valmistautui väistämättömältä tuntuvaan sotaan aloittamalla liikekannallepanon 18.6.1941, minkä seurauksena suomalaisjoukot ryhmittäytyivät rajalle puolustukseen. Yhtenä osana sotaan valmistautumista lakkautettiin Le.R 1 ja sen laivueista tuli erillisiä, suoraan Ilmavoimien komentajan komennossa olevia laivueita. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon aamulla 22.6.1941 ja Hitlerin julistettua suomalaisten taistelevan saksalaisten rinnalla suoritti Neuvostoliitto 25.6.1941 ilmahyökkäyksiä Suomen alueelle kaikkiaan 263 pommikoneella ja 224 hävittäjäkoneella. Näiden hyökkäysten johdosta Suomi julisti sodan Neuvostoliitolle ja jatkosota oli alkanut.

Hyökkäys Aunuksen kannaksella - ensimmäinen vaihe

Sodan alettua suomalaisten tavoitteena oli vallata takaisin Moskovan rauhassa menetetyt alueet sekä varmistaa paremmat puolustusasemat tulevaisuuden varalle, mikä tarkoitti menetettyjä laajempien alueiden valtaamista. Muutama päivä sodan alkamisen jälkeen eli 27.6.1941 ylipäällikkö
Mannerheim päätti suunnata Suomen päähyökkäyksen Laatokan pohjoispuolitse tavoitteena Laatokan Karjalan takaisinvaltaus ja Aunuksen kannaksen valtaaminen. Tätä hyökkäystä varten VI ja VII Armeijakunnista (AK) sekä kahden prikaatin vahvuisesta Ryhmä Oinosesta (Ryhmä O) muodostettiin 29.6.1941 Karjalan Armeija (Kar.A), jonka tehtäväksi määrättiin suorittaa hyökkäys Laatokan pohjoispuolella olevan Jänisjärven etelä- ja pohjoispuolitse ensimmäisenä tavoitteenaan Laatokan rannikko Sortavalan luona. Hyökkäyksen lopullisena tavoitteena oli Syvärin ja Äänis­en saavuttaminen.
Hyökkäystä tukemaan asetettiin hieman aiemmin lakkautetun Le.R 1:n laivueet Le.Lv 12 ja Le.Lv 16, joiden tehtäviksi käskettiin tiedustelu, pommitus, valokuvaus, tykistön tulenjohto sekä lentolehtisten pudotus. Laivueet alistettiin VII AK:lle, mutta Le.Lv 12 sai lisäksi tehtävän suorittaa tiedustelutehtäviä myös VI AK:lle. Le.Lv 12:n kalustona oli sodan alkuvaiheessa 1. lentueella Curtiss Hawk 75A (CU) -koneita, 2. lentueella Gloster Gladiator (GL) -koneita ja 3. lentueella Fokker C.X (FK) -koneita. Le.Lv 16:n kalustona oli puolestaan 1. lentueella GL-koneita, 2. lentueella Westland Lysander (LY) -koneita ja 3. lentueella FK-koneita. Näistä CU- ja GL-koneet olivat hävittäjiä, FK-koneet tiedustelu ja syöksypommituskoneita, ja LY-koneet tiedustelukoneita, joskin myös näillä voitiin suorittaa pommituksia pommikuorman ollessa maksimissaan 250 kg, tavallisesti käytettiin kuitenkin
huomattavasti pienempää määrää. Myös CU-koneet oli mahdollista varustaa pommein, pommikuorman ollessa suurimmillaan 150 kg. Kaikki edellä mainitut koneet olivat vanhentuneita ensilinjan toimintaan. Hyökkäyksen ilmatuen lisäämiseksi Ilmavoimien komentaja määräsi hävittäjäkonein varustetun Le.R 2:n toimimaan Kar.A:n suojana, ylläpitämään alueella ilmanherruutta sekä suojaamaan Le.Lv 12:n ja Le.Lv 16:n koneita näiden tehtävissä sekä osallistumaan maataisteluihin. Pommikonein varustettu Le.R 4 sai puolestaan määräyksen suorittaa pommituksia tarpeen mukaan. Hävittäjäkonein varustettu Le.R 3 määrättiin vastaamaan kotirintaman puolustuksesta.

Kar.A:n oikealla puolella (eli eteläpuolella) ollut II AK käskettiin
hyökkäämään itäisellä Kannaksella Laatokan luoteispuolella olevalle alueelle tavoitteenaan Laatokan rannikko. Tällä hyökkäyksellä saataisiin katkaistua vihollisen yhteydet Kannakselta Kar.A:n hyökkäysalueelle ja tuettua siten Kar.A:n hyökkäystä. Le.Lv 14, joka myös oli kuulunut aiemmin lakkautettuun Le.R 1:een ja joka oli sodan alkaessa alistettu Kannaksen alueella toimivalle IV AK:lle, sai 1.7. tehtäväkseen avustaa mahdollisuuksiensa mukaan II AK:n hyökkäystä. Laivueen kalustona oli 1. lentueella GL-koneita, 2. lentueella CU-koneita ja 3. lentueella FK-koneita. Laivueen tehtävinä olivat tiedustelu, pistemaalien pommitus, tykistön tulenjohto, valokuvaus sekä lentolehtisten pudotus. IV AK, joka oli ryhmittyneenä eteläisen ja keskisen Kannaksen rintamalle, sai käskyn jatkaa toistaiseksi puolustustehtäväänsä.

Ennen hyökkäysten alkua laivueet suorittivat tiedustelua, joilla selvitettiin muun muassa vihollisen asemia sekä joukkojen siirtoja. Laivueissa tapahtui myös jonkin verran kalustomuutoksia Le.Lv 12 saadessa varikolta lisää CU-koneita ja luovuttaessa GL-koneensa Le.Lv 16:lle, jonka jälkeen Le.Lv 12:n 1. ja 2. lentue oli varustettu CU-koneilla. Le.Lv 12:n CU-parin suorittaessa 5.7. tiedustelulennon Laatokan pohjoispuolella se havaitsi tieosuudella kaksi huoltokolonnaa, joista toista vastaa suoritettiin hyökkäys. Lisäksi koneet hyökkäsivät Matkaselän asemalle saapuvaa junaa vastaan kahdesti.

Kar.A:n ja ilmavoimien välisen yhteistoiminnan tehostamiseksi Kar.A:n esikuntaan perustettiin Ilmakomentajan toimi, johon asetettiin evl Eino Bremer. Hänen alaisuuteensa tulivat kuulumaan kuitenkin ainoastaan Le.Lv 16 ja Le.Lv 12 hävittäjärykmentin Le.R 2 ollessa evl Richard Lorentzin komennossa. Ilmakomentajan tueksi perustettiin myös Ilmatoimisto, jonka toteuttaminen kesti kuitenkin pitkään ja se valmistui vasta päivää ennen hyökkäyksen alkua. Lisäksi molempiin Kar.A:n AK:iin asetettiin ilmavoimien yhdysupseerit. Järjestely osoittautui myöhemmin huonosti toimivaksi, siinä oli liian monta väliporrasta, minkä seurauksena maavoimilta saadut tukipyynnöt saavuttivat ilmavoimien laivueet usein vasta sitten kun tilanne oli jo ohitse. Muiksi syiksi järjestelmän toimimattomuuteen on esitetty tiettyjen henkilöiden kyvyttömyyttä hoitaa tehtäviään ja keskittymistä epäolennaisuuksiin sekä eri johtotehtävissä olevien henkilöiden ”yhteensopimattomia henkilökemioita”. Kar.A:n hyökkäys alkoi tulivalmistelun jälkeen 10.7., jolloin saavutettiin läpimurto Ristikankaalla VI AK:n lohkolla. Alkaneessa hyökkäyksessä Le.Lv 16 toimintasuuntana oli Kar.A:n vasen siipi VII AK:n ja Ryhmä O:n hyökkäyskaistoilla oikeana rajana Laatokka ja vasempana Kuhmo. Le.Lv 12 puolestaan suoritti tiedustelua, kuten jo edellä todettiin, molempien AK:n hyväksi. Suomalaisten hyökkäys VII AK:n alueella kohti Laatokan rantaa eteni nopeasti. 11.7. Le.Lv 12:n 1. lentue pommitti kahdella CU-koneella viholliskolonnaa saaden sen pysähtymään, minkä jälkeen kaksi saman laivueen FK-konetta suoritti kolonnan pommituksen CU-koneiden suojatessa pommittajia. Samana päivänä Le.Lv 26:n Fiat G.50 (FA) -koneet tulittivat kolonnaa Laatokan pohjoispuolella olevan Värtsilän pohjoispuolella. Alueella olevat suomalaisjoukot ilmoittivat omien lentokoneiden hyökänneen heitä vastaan, minkä seurauksena Le.R 2:n osalta kiellettiin toistaiseksi kaikki hyökkäykset maavoimia vastaan ja sen koneille yritettiin määrätä tietyt ”lentokäytävät” sekä 1000 metrin turvallisuusraja maanteitä ja asutuskeskuksia ylitettäessä. Annettu maataistelutoimintakielto ei koskenut Kar.A:n tueksi asetettuja erillisiä lentolaivueita. Ilmatorjuntajoukot saivat tulittaa ”lentokäytävissä” lentäviä koneita ainoastaan silloin, kun koneet voitiin varmuudella tunnistaa vihollisiksi. Edelleen suomalaisille maajoukoille annettiin ohjeet viitoittaa saavuttamansa linjat selkeämmin. Oletettavasti maajoukoille annettiin tässä yhteydessä myös ohjeet suojautumisesta lentokoneiden lähestyessä. Tähän mennessä maajoukot olivat olettaneet, että ilmanherruus oli kiistämättömästi suomalaishävittäjien hallussa eivätkä olleet välittäneet suojautua koneiden lähestyessä, mikä oli muutamassa tapauksessa johtanut merkittäviin tappioihin viholliskoneiden hyökätessä maajoukkoja vastaan.14.7. suomalaisjoukot saivat katkaistua Kannaksen ja Laatokan pohjoispuolisten alueiden välisen rautatieyhteyden Laatokan pohjoisosassa. Edellispäivänä etelämpänäIV ja II AK:n alueilla toimiva Le.Lv 14 oli saanut käskyn luovuttaa CU-koneensa Le.R 3:n Le.Lv 32:lle, jolta laivue sai vaihdossa FR-koneita. Käsky toimeenpantiin heti. Suomalaisjoukot saavuttivat Laatokan pohjoisrannikon Koirinojan ja Pitkärannan kohdalla 16.7. Le.Lv 26 suoritti samana ja seuraavana päivänä maataistelulentoja Uuksunjoella ja Helylässä saaden osumia autoihin ja ilmatorjunnan asemiin. 16.7. myös Le.Lv 12 sai käskyn luovuttaa CU-koneensa Le.Lv 32:lle, joka puolestaan luovutti laivueelle FR-koneita. CU-koneet luovutettiin 20.7. Le.Lv 12:n käyttäessä heinäkuun lopun pääosin FR-tyyppikoulutukseen. Täten hyökkäystä jatkavan Kar.A:n tiedustelu oli jonkin aikaa lähes kokonaan Le.Lv 16 varassa, joka suoritti tiedustelulennot toiminta-alueensa eteläosassa GL-koneilla käyttäen näissä tehtävissä yleensä kahden koneen partiota (eli paria), joista toinen suoritti tiedustelun toisen hoitaessa tiedustelevan koneen suojauksen ja ilmatilan valvonnan. Kun vihollisen ilmatoiminta alkoi vilkastua siirtyi laivue käyttämään tiedustelutehtävissä nelikoneista partiota (eli parvea). Tiedustelevat koneet suorittivat usein myös rynnäkköjä havaitsemiaan viholliskolonnia ja joukkokeskityksiä vastaan. Le.Lv 16:n tilanne helpotti vasta 24.7., jolloin Le.Lv 12:n 2. lentue suoritti ensimmäiset tiedustelulentonsa FR-koneilla. Samana päivänä ylipäällikkö pysäytti toistaiseksi Kar.A:n hyökkäyksen. Suomalaisjoukot olivat tällöin saavuttaneet linjan. Laivueet Le.Lv 12 ja Le.Lv 16 jäivät Kar.A:n alueelle jatkaen tiedustelutoimintaansa. Seuraavana päivänä Kannaksella II AK:n alueella toimineen Le.Lv 14:n kolmikoneinen FR-partio havaitsi Kannaksen eteläosassa Nuijamaajärven maastossa kuorma-auton, jota vastaan tehdyssä rynnäkössä yksi FR-kone (FR-97) sai osumia ilmatorjuntakonekivääritulesta ja syöksyi metsään tuhoutuen ohjaajan saadessa surmansa. Kyseisellä FR-koneella oli talvisodassa saavutettu eräänlainen maailmanennätys luutnantti Jorma Sarvannon ampuessa sillä alas kuusi vihollisen pommikonetta neljässä minuutissa.Suomalaisjoukkojen katkaistua II AK:n alueella Kannaksen ja Laatokan pohjoispuolisen alueen välisen rautatieyhteyden joutuivat venäläiset siirtämään vahvistuksia Kar.A:n vastaiselle rintamalle maanteitse. Le.R 2:n Le.Lv 24 osallistui tämän liikenteen häirintään suorittamalla hyökkäyksiä alueella. Laivue hyökkäsi kahdeksan Brewster 239 (BW) -hävittäjäkoneen voimin tiellä havaittuja hyökkäysvaunuja, kuorma-autoja, linja-autoa, henkilöautoja, hevosajoneuvoja ja jalkaväkeä vastaan tuhoten yli kaksikymmentä autoa, kaksi hyökkäysvaunua sekä suuren määrän jalkaväkeä. Vihollisen koneisiin kohdistama ilmatorjuntakonekiväärituli ei aiheuttanut suomalaisille tappioita. Myös Le.Lv 28:n, jonka tehtäväksi oli käsketty vuorotella Le.Lv 24:n kanssa ilmanherruuden ylläpitämisessä Kar.A:n alueella, hävittäjät rynnäköivät vihollisrivistöjä vastaan, minkä lisäksi suoritettiin hyökkäyksiä myös vihollisjunia vastaan ampuen rikki vetureita. Laivueen käytössä oli Morane Saulnier M.S. 406 (MS) -koneita, joita oli sekä puhtaasti konekivääriaseistuksella varustettuja että konekivääri- ja tykkiaseistuksella varustettuja. Erityisesti tykkiaseistetut MS-koneet osoittautuivat tehokkaiksi vihollisjunia vastaan. Näitä koneita oli kuitenkin vähän ja niidenkin tykkien toiminnassa esiintyi paljon häiriöitä. 17.7. MS-koneet tulittivat Ruskealassa radanrepijää estäen sitä tuhoamasta hyökkäysalueella olevaa rautatietä. Maajoukkojen hyökkäyksen edetessä olivat lentolaivueet ja niiden lentueet seuranneet maajoukkoja siirtyen toimintakentältä toiselle, jotta välimatkat kenttien ja rintaman välillä eivät olisi kasvaneet liian pitkiksi. Vihollinen suoritti useita hyökkäyksiä hävittäjillä ja pommittajilla näille suomalaisten käyttämille lentokentille, muun muassa Värtsilässä ja Lunkulassa, mutta hyökkäykset aiheuttivat vain harvoin vakavia vaurioita tai menetyksiä.Lentorykmentteihin kuulumattomien erillisten laivueiden (Le.Lv 12, Le.Lv 14 ja Le.Lv 16) henkilöstö totesi ilmeisen katkerana, että hyökkäyksen aikana näiden laivueiden ja Le.R 2:n laivueiden (Le.Lv 24, Le.Lv 26 ja Le.Lv 28) yhteistoiminnasta annetut käskyt osoittautuivat toimimattomiksi kummankin osapuolen toimiessa lähinnä omin päin toistensa toimintaan liiemmin sotkeutumatta. Esiintyi tapauksia, joissa viholliskoneet saivat vapaasti ahdistella suomalaisia tiedustelukoneita alueella olevien suomalaishävittäjien puuttumatta asiaan. Syynä tähän asiantilaan olivat todennäköisimmin puutteelliset radioyhteydet sekä koneiden ja maa-asemien välillä että myös eri koneiden väliltä täysin puuttuvat radioyhteydet, huono näkyvyys ja virheelliset tunnistukset. Katkeruutta herätti lisäksi se, että Le.Lv 12 ja Le.Lv 14 joutuivat luovuttamaan hyväksi todetut CU-koneet hävittäjälaivueelle Le.Lv 32, jolta saivat tilalle laivueiden tehtäviin merkittävästi heikommin sopivia FR-koneita. Erillisten laivueiden käytössä CU-koneet oli todettu helpoksi lentää, rakenteeltaan lujiksi, minkä lisäksi niiden karkea aseistus sekä pitkä toiminta-aika teki niistä erityisen sopivia rintama- ja tiedusteluhävittäjiksi, jotka eivät tarvinneet erillistä hävittäjäsuojaa edes kaukotiedustelutehtävissä. Kaluston vaihto heikompaan ei varmaankaan nostanut taistelumielialaa laivueissa. Le.Lv 14 ja Le.Lv 12.Kar.A:n etenemistä suojaamaan määrätyssä Le.R 2:ssa yhteistoimintatilanne erillisten laivueiden kanssa nähtiin toisin. Rykmentti piti hyökkäyksen aikana jatkuvasti ilmassa yhtä tai kahta parvea (4 konetta) partioimassa, mutta koska rykmentin toiminta-alue oli laaja, koneita ei riittänyt jatkuvasti kaikkialle sinne missä niitä kaivattiin. Tämän vuoksi hävittäjälaivueissa tarvittiin lisää niiden tehtäviin sopivaa kalustoa. Lisäksi Le.R 2:n komentaja piti tiedustelukoneiden suojaamista hävittäjillä epätaloudellisena, mikäli hävittäjät pystyivät suorittamaan tiedustelutehtävän itse, kuten tähystystiedustelun kyseessä ollessa yleensä oli laita. Tämä johti vähitellen siihen, että hävittäjät suorittivat yhä enemmän tiedustelua muiden lentojen yhteydessä.Hyökkäyksellä Laatokan pohjoispuolitse oli luovutettua aluetta puolustavat vihollisjoukot saatu jaettua kahtia, mikä loi edellytykset aloittaa hyökkäys myös Kannaksella IV ja II AK:n alueilla. 29.7. annettiin käsky ilmavoimien tehtävistä tässä operaatiossa. Hävittäjälaivueiden Le.Lv 24, Le.Lv 28 ja Le.Lv 32 tehtäväksi määrättiin suojata II AK:n ja erityisesti sen tykistön etenemistä, suorittaa tiedustelua ja osallistua mahdollisuuksien mukaan rynnäköihin maamaaleja vastaan. Le.Lv 32 sai tässä vaiheessa 12 CU-konetta lisää ja luovutti loput FR-koneensa useassa erässä Le.Lv 30:lle. Tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueen Le.Lv 14:n alistus IV armeijakunnalle lakkautettiin ja laivueen päätehtäväksi määrättiin lentotiedustelu, tykistön tulenjohto sekä hyökkäykset maamaaleja vastaan II AK:n alueella. Laivue jätti kuitenkin 1. lentueensa IV AK:n käyttöön suorittamaan tiedustelua Viipurin suuntaan. Ilmavoimien komentaja otti laivueet Le.Lv 14 ja Le.Lv 32 sekä laivueen Le.Lv 28 2. ja 3. lentueen toistaiseksi suoraan omaan johtoonsa.

Hyökkäys Karjalan kannaksella - ensimmäinen vaihe


II AK:n hyökkäys Kannaksen takaisinvaltaamiseksi alkoi Vuoksen koillispuolella 31.7. Le.Lv 32 vastasi operaation alussa ilmatilan jatkuvasta partioinnista alueella Rautjärvi-Ilmee-Kirvu-Antrea-Vuoksi käyttäen joko kaksikoneista CU-partiota tai nelikoneista FR-partiota kunnes oli luovuttanut loputkin FR-koneensa Le.Lv 30:lle. Seuraavina päivinä Le.Lv 32 osallistui myös maataisteluihin, joissa tuhosi muun muassa osia autokolonnasta. Le.Lv 24 ja Le.Lv 28 puolestaan vuorottelivat BW- ja MS-koneineen alueella Laatokan rannikko-Elisenvaara. Kannaksen eteläosassa Vuoksen eteläpuolella rintamavastuussa ollut IV AK jäi toistaiseksi paikoilleen puolustusasemiin.

Le.Lv 28:n MS-koneet suorittivat 3.8. Otsoisen luona hyökkäyksen 15:sta kuorma-autosta ja kahdesta panssarivaunusta koostunutta kolonnaa vastaan, jolloin kolme autoa ja toinen panssareista syttyi tuleen. Hyökkäyksessä yksi MS-kone sai osumia ilmatorjuntatulesta ja joutui tekemään pakkolaskun vihollisen hallussa olevalle alueelle niin kutsuttuun Sortavalan mottiin lentäjän selvitessä linjojen läpi omalle puolelle. Samana päivänä myös Le.Lv 32:n CU-koneet suorittivat 2-5 koneisin partioin tehtyjen valvonta- ja tiedustelulentojensa yhteydessä useita hyökkäyksiä 2-4 auton suuruisia viholliskolonnia vastaan tuhoten useita autoja. Edelleen samana päivänä Le.Lv 24:n kahdeksan BW-konetta suoritti suojauslennolta palatessaan rynnäkön havaitsemaansa vihollisen autokolonnaa vastaan saaden kolonnan pysähtymään, tarkempia tietoa aiheutetuista tuhoista ei ole. Todettakoon, että Le.Lv 24:n komentaja oli kieltänyt hyökkäykset maamaaleja vastaan peläten niiden aiheuttavan turhia menetyksiä.

Elokuun alkupuolella vihollisen ilmatoiminta hiljeni II AK:n hyökkäysalueella merkittävästi, jolloin ilmavoimien komentaja palautti omaan komentoon ottamansa Le.Lv 28:n takaisin Le.R 2:n komentoon ja laivueen päätehtäväksi määrättiin Kar.A:n suojaus Aunuksen kannaksen keski- ja pohjoisosissa. Laivue aloitti siirtymisen Laatokan pohjoispuoliselle alueelle 6.8. alkaen, mutta osallistui vielä toistaiseksi myös Kannaksen alueen taisteluihin, sillä 7.8. annetussa käskyssä määrättiin hävittäjälaivueet Le.Lv 24, Le.Lv 28 ja pommituslaivue Le.Lv 44 keskittämään toimintansa 8.8. aamusta alkaen linjan Elisenvaara-Hiitola itäpuolella oleviin teihin tärkeimmän hyökkäyskohteen ollessa tieosan Elisenvaara-Kurkijoki-Alakokkola jälkimmäinen osuus. Käskyssä hävittäjälaivueet määrättiin siis erityisesti maataistelutehtäviin. 8.8. sää oli sateinen ja pilvet matalalla, mutta laivueet suorittivat joitakin hyökkäyksiä maamaaleja vastaan annetun käskyn mukaisesti. Myös etelämpänä toiminut Le.Lv 32 suoritti tänä päivänä nelikoneisin partioin rynnäkköjä viholliskolonnia vastaan tuhoten ja vaurioittaen useita kuorma-autoja sekä aiheuttaen viholliselle lisäksi mies- ja hevostappioita. Etenevät maajoukot pyysivät ilmavoimia suorittamaan hyökkäyksiä myös Laatokan rannalle muodostuneita venäläismotteja ja niiden evakuoinnissa käytettyjä lastauspaikkoja sekä aluksia vastaan, mutta koska Laatokka oli määritetty kuuluvan saksalaisten toiminta-alueeseen, jäi suomalaiskoneiden toiminta näitä motteja vastaan vähäiseksi.

Aunuksen kannaksella suomalaisjoukot olivat elokuun alun aikana siirtyneet hyökkäämään kohti pohjoista ja saavuttaneet Aittojoen 8.8. Kuten II AK:n alueella, oli vihollisen ilmatoiminta hiljentynyt myös Kar.A:n alueella. Le.Lv 12 alistus VII AK:lle päättyi ja laivue siirtyi valvomaan Laatokan vesialuetta välillä Mantsi-Valamo-Sortavala.

Le.Lv 32 sai 10.8. käskyn tukea maajoukkojen etenemistä Kannaksella alueella Vuoksi-Torajärvi tiedustelemalla ja häiritsemällä Antreasta koilliseen johtavan rautatien liikennettä. Laivue suoritti seuraavasta päivästä lähtien useita rynnäkköjä alueella olevia junia, kolonnia ja muita maakohteita, kuten tykkipattereita vastaan. Alueella vallinnut huono sää vaikeutti toimintaa.

12.8. perustettiin uusi tiedustelulaivue tukemaan hyökkäystä pohjoisemmalla rintamanosalla Rukajärven suunnalla. Nimen Le.Lv 10 saanut laivue aloitti toimintansa 20.8. alistettuna 14. Divisioonalle. Laivueen kalustoksi tuli aluksi Le.Lv 32:lta saadut Hawker Hurricane Mk. I (HC) -koneet, Le.Lv 42:lta ja T-Le.Lv 17:sta saadut Fokker C.V. (FO) -koneet sekä Le.Lv 15:sta saadut Blackburn Ripon (RI) -koneet. Näistä HC-koneet olivat kahdeksalla konekiväärillä varustettuja hävittäjiä, FO-koneet olivat tiedustelu- ja syöksypommituskoneita ja RI-koneet olivat tiedustelukoneita. Jälkimmäiset koneet olivat rintamakäyttöön täysin vanhentuneita.

II AK:n vasemmalla sivustalla hyökkäykseen 13.8. liittyneen I AK:n joukot valtasivat Laatokan pohjoisrannalla olevan Sortavalan kaupungin 15.8. Käkisalmi oli vuorossa 21.8. ja tällöin koko Laatokan luoteisrannikko saaristoineen oli suomalaisten hallussa.

Hyökkäys Karjalan kannaksella - toinen vaihe


Kannaksen operaation toinen vaihe käynnistyi 22.8. IV AK:n aloittaessa hyökkäyksensä Kannaksen eteläosassa. Hyökkäystä tukemaan määrättiin Le.Lv 14 ja Le.Lv 32. Myös IV AK:n vasemmalla sivustalla ollut II AK jatkoi hyökkäystään siirtyen nyt Kannaksen keskilinjalle vasemmalla sivustallaan I AK. Näiden armeijakuntien tukena oli enää Le.Lv 24, sillä Le.Lv 28 oli kuun puolenvälin jälkeen siirtynyt Aunuksen kannakselle. Hävittäjälaivueiden Le.Lv 24 ja Le.Lv 32 päätehtävänä oli hyökkäävien maajoukkojen suojaus, minkä lisäksi laivueiden tuli osallistua maataisteluihin silloin, kun ilmatilanne sen salli ja maanteillä havaittiin ruuhkautuneita maaleja. Annetun käskyn mukaan hävittäjälaivueet suorittivat rynnäköintejä vihollista vastaan ja esimerkiksi Le.Lv 32 tuhosi jo hyökkäyksen alkamispäivänä kaksi vihollisen säiliöautoa Kämärällä. Hieman myöhemmin rynnäköt maamaaleja vastaan kiellettiin omien ja vihollisjoukkojen ollessa paikoitellen niin sekaisin keskenään, ettei selkeitä etenemislinjoja voitu osoittaa ja oli vaarana omien joukkojen tulittaminen. Kielto olisi voimassa kunnes tilanne selkiytyisi. Hyökkäys Kannaksen eteläosassa eteni nopeasti ja Le.Lv 14 tiedustelutoiminta suuntautui pääosin Viipurista etelään ja kaakkoon vievien rauta- ja maanteiden suuntaan. Suomalaisjoukot kiersivät Viipurin kaupungin jättäen sen mottiin ja jatkaen hyökkäystä Kannaksen eteläosiin kohti vanhaa rajaa. Hyökkäyksen edetessä kaikkien hyökkäävien armeijakuntien lohkoilla Le.Lv 14 aloitti tiedustelun kaikkien näiden hyväksi.

Hyökkäyksen edetessä Kannaksella aloitettiin Aunuksen kannaksen hyökkäyksen seuraavan vaiheen valmistelu. Le.Lv 16:n esikunta ja 1. lentue siirtyivät tätä silmälläpitäen Uomaan kentälle 24.8., minne myös 3. lentue saapui myöhemmin syyskuun alussa. Le.Lv 12 sai puolestaan 28.8. määräyksen suorittaa tiedustelua Kar.A:n hyväksi linjalle Kuuttilahti-Lotinanpelto asti. Tätä varten laivueen käytettävissä oli saksalaisilta lainattu infrapunakamera. Tiedusteltavina kohteina olivat vihollisen asemat sekä VI AK:n tulevat etenemisurat. Le.Lv 16 oli puolestaan suorittanut elokuun aikana Aunuksen kannaksella pääosin tiedustelulentoja, joiden yhteydessä usein suoritettu häirintäpommituksia sekä konekiväärihyökkäyksiä vihollista vastaan. Liikenne vihollisen puolella oli kuitenkin ollut vähäistä. Kuten Kannaksella, myös Aunuksen kannaksella elokuun loppupuolella vallinnut huono sää oli vaikeuttanut lentotoimintaa. Pääosin VII AK:n alueella linjan Tulemajärvi-Pyhäjärvi pohjoispuolella toiminut Le.Lv 28 osallistui hyökkäysvalmisteluihin partioimalla hyökkäykseen ryhmittyvien suomalaisjoukkojen suojana sekä rynnäköimällä vihollisjunia vastaan.

Kannaksella vihollinen oli 28.8. aloittanut irrottautumisen Viipurista ja Le.Lv 32 oli saanut käskyn tiedustella Viipurista Koiviston suuntaan vieviä teitä ja osallistua kaikin voimin maataisteluihin Viipurin eteläpuolella. Suomalaisjoukot valtasivat Viipurin seuraavana päivänä ja saivat motitettua Viipurin eteläpuolelle Ylä-Sommeen-Porlammin alueelle kolme venäläisdivisioonaa. Le.Lv 32 suoritti 29.8. huonossa säässä rynnäkköjä tätä Porlammin motiksi tai Miljardimotiksi kutsuttua mottia vastaan parin CU-koneen vaurioituessa ilmatorjuntatulesta ja ainakin yhden lentäjän haavoittuessa lievästi. Näiden tapausten johdosta ilmavoimien esikunta päätti rajoittaa maakohteita vastaan suoritettuja rynnäkköjä. Porlammin motti laukesi 1.9. ja siellä olleet venäläisjoukot aloittivat paon etelään kohti Koivistoa ja kaakkoon kohti Leningradia. Suomalaiset maajoukot puolestaan aloittivat pakenevien vihollisten takaa-ajon Le.Lv 32:n jatkaessa myöskin hyökkäyksiään näitä vastaan, joskin sekava tilanne pakenevien ja takaa-ajajien kesken johti pian siihen, ettei ilmasta ollut mahdollista varmuudella erottaa joukkoja toisistaan, minkä vuoksi maataistelulennot oli lopetettava. Suomalaisjoukot saavuttivat vanhan rajan Kannaksella Suomenlahden suunnalla 1.9. ja Laatokan suunnalla 2.9., minkä jälkeen Kannaksella alkoi asemasotavaihe.

Hyökkäys Aunuksen kannaksella - toinen vaihe


Kannaksen hyökkäysvaiheen ollessa päättymäisillään sai Kar.A 30.8. käskyn jatkaa hyökkäystään Syvärille. Tämän johdosta VII AK aloitti 1.9. hyökkäyksen Pyhäjärven suuntaan tavoitteenaan Petroskoi ja VI AK puolestaan 4.9. hyökkäyksen Tuulosjoelta kohti Lotinanpeltoa ja Syväriä. Le.Lv 12 sai määräyksen tukea tätä hyökkäystä tiedustelulla, tykistön tulenjohdolla sekä rynnäköinnillä maakohteita vastaan. Hävittäjälaivue Le.Lv 28:n päätehtävänä oli puolestaan ilmanherruuden ylläpito ja sivutehtävinä pommi- ja kuljetuskoneiden suojaus sekä tiedustelu- ja maataistelulennot.

Hyökkäys VI AK:n lohkolla eteni hyvin, Aunuksenkaupunki vallattiin jo hyökkäystä seuraavana päivänä 5.9. Tällöin vallinnut huono sää haittasi suuresti lentotoimintaa, mutta tilanne parani seuraavana päivänä, jolloin Le.Lv 12:n koneet havaitsivat Lotinanpelto-Mäkriä välisellä tieosuudella useita perääntyviä tiheään pakkautuneita kolonnia. Laivue suoritti kahdeksalla FR-koneella rynnäkön yhtä kolonnaa vastaan tuhoten parikymmentä kuorma-autoa ja joukon hevosia. Hyökkäyksen aikana paikalle saapui kuusi venäläistä I-153 -konetta, joista FR-koneet ampuivat alas yhden ilman omia tappioita. Suomalaisjoukot saavuttivat Syvärin Lotinanpellon pohjoispuolella 7.9. Seuraavana päivänä Le.Lv 28:n MS-koneet suorittivat tiedustelulennon rynnäkön havaitsemaansa 35-vaunuista junaa vastaan ampuen sen veturin höyrykattilan puhki ja pommittaen itse junaa. Laivue suoritti syyskuun aikana yhä useammin rynnäköitä nimenomaan junia vastaan. Samana päivänä suomalaisjoukot valtasivat Syvärin aseman ja saivat katkaistuksi Muurmannin radan läntisen reitin. Petroskoin suunnalla VII AK:n lohkolla suomalaiset valtasivat vielä Prääsän. 11.9. Le.Lv 28 menetti yhden tiedustelulennolla olleen MS-koneen ilmatorjuntatulessa ohjaajan pelastuessa laskuvarjolla.

Saavutettuaan Syvärin uoman Laatokan rannikolle asti VI AK käänsi syyskuun puolivälissä hyökkäyksensä pohjoiseen kohti Äänistä. Suomalaishyökkäystä tukevien lentolaivueiden toiminta oli vilkasta Kar.A:n esittäessä jatkuvasti tiedustelupyyntöjä perääntyvien venäläisjoukkojen määrän ja sijainnin selvittämiseksi. Le.Lv 12 suoritti tiedustelua suomalaisjoukkojen lisäksi myös läntisellä Syvärillä toimivan saksalaisen 163. Divisioonan hyväksi. Laivue sai kuitenkin jonkin verran huonoja kokemuksia saksalaisista näiden luullessa tiedustelulennolta alhaisella korkeudella palaavia FR-koneita venäläisiksi ja ampuessa näitä ainakin kerran, minkä seurauksena koneet kärsivät jonkin verran vaurioita. Myös venäläiset tulittivat matalalla lentäviä suomalaisia tiedustelukoneita, mikä pakotti koneet käyttämään suurempia lentokorkeuksia. Toisaalta Le.Lv 16:n tietojen mukaan perääntyvät venäläisjoukot eivät yrittäneetkään suojautua laivueen koneiden suorittaessa rynnäkköjä niitä vastaan. Suomalaisten hyökkäyksen edetessä alkoi jonkin aikaa lamassa ollut venäläisten lentotoiminta vilkastua, mikä tuotti suomalaisille tiedustelulentäjille jonkin verran hankaluuksia lennoilla.

16.9. Rukajärven suunnalla toiminut Le.Lv 10 menetti tiedustelu- ja maataistelulennolla olleen HC-koneen ohjaajan saadessa surmansa. Koneen rynnäköidessä viholliskolonnaa vastaan se oli joutunut liian matalalle ja törmännyt puihin. 18.9. annettiin käsky Le.Lv 30:n 3. lentueen liittämisestä Le.Lv 10:een, jolloin laivue sai 21.9. aluksi kuusi FR-konetta luovuttaen loput HC-koneensa Le.Lv 32:lle 23.9. Le.Lv 10 sai lokakuun alkuun mennessä vielä neljä FR-konetta lisää.

18.9. Le.Lv 16 menetti tiedustelulennolla Petroskoin suunnalla olleen GL-koneen ohjaajineen tuntemattomalla tavalla.

Suomalaisjoukot ylittivät Syvärin muodostaen laajan sillanpään, joka ulottui Syvärin voimalaitoksen kohdalta aina Kopovan tienoille asti, josta rintama kääntyi Äänisen rantaan. Taistelut tästä sillanpäästä jatkuivat 22.9. asti, minkä jälkeen suomalaisjoukot asettuivat Syvärillä puolustukseen. Kuten edellisenkin hyökkäysvaiheen aikana, suorittivat hyökkäystä tukevat lentolaivueet jatkuvasti uusien toimintakenttien tiedustelua ja siirtyivät näille hyökkäyksen edetessä ja entisten kenttien jäädessä liian kauaksi toiminta-alueelta.

25.9. tiedustelulennolla olleet kaksi Le.Lv 16:n GL-konetta havaitsivat Petroskoin alueella kaksi leirinuotiota, joita vastaan toinen koneista hyökkäsi. Suomalaisjoukot valtasivat Petroskoin 1.10. ja nimesivät kaupungin Äänislinnaksi. 7.10. Le.Lv 12 menetti tiedustelulennolla olleen FR-koneen Ojatin aseman luona lähellä Laatokan kaakoisrantaa. Kaksikoneisen partion lentäessä matalalla aseman yli avasi alueella ollut kevyt ilmatorjuntapatteri tulen saaden osumia partion siipikoneeseen, joka syöksyi maahan ohjaajan saadessa surmansa.

Tavoitteena olleiden Syvärin ja Äänislinnan tultua saavutetuksi suomalaisjoukot aloittivat jatkohyökkäyksen Äänisen länsipuolitse pohjoiseen tavoitteena Äänisen ja Seesjärven välinen Maaselän kannas ja siellä oleva Karhumäen kaupunki. Hyökkäykseen osallistuivat VII AK ja uudelleen ryhmitetty II AK, jonka suojaksi asetettiin tähän asti VII AK:ta suojannut Le.Lv 28. Lokakuun puolenvälin jälkeen alkaneen huonon sään jakson aikana, jona ei juurikaan kohdattu viholliskoneita, laivue keskittyi tiedustelu- ja maataistelulentoihin ampuen rikki useita kymmeniä vetureita ja kuorma-autoja sekä hajoittaen useita venäläiskolonnia ja tuhoten suuren määrän hevosia.

26.10. Le.Lv 16 sai lisää kalustoa Aunuksen kannakselle siirtyneen Le.Lv 14:n luovuttaessa sille FK-koneensa. Suomalaisjoukkojen lähestyessä KarhumäenPoventsan aluetta Le.Lv 16:n toiminta oli hyvin vilkasta laivueen suorittaessa tiedustelutehtäviä sekä hyökkäyksiä perääntyviä venäläisjoukkoja vastaan. Laivue sai toimia melko rauhassa, sillä vihollisen ilmatoiminta oli tällä suunnalla hyvin vähäistä.

Rukajärven suunnalla 14. Divisioonalle alistettu Le.Lv 10 suoritti lokakuun aikana pääasiassa venäläisten ryhmitysten ja liikenteen tiedustelua Muurmannin radan länsipuolella suorittaen kuitenkin myös jonkin verran rynnäköintejä maakohteita vastaan tuhoten joitakin ajoneuvoja ja hevosia. Kuun puolivälissä ylipäällikkö lakkautti laivueen, mutta sen toiminta jatkui lokakuun loppuun. Laivueen kalusto luovutettiin Le.Lv 15:lle (RI-koneet), Le.Lv 14:lle (FO-koneet) ja Le.Lv 30:lle (FR-koneet). Koska 14. Divisioona jäi nyt ilman ilmatukea, sille alistettiin 26.10. Kannakselta siirretty Le.Lv 14, jonka tehtäväksi määrättiin tiedustelu divisioonan kaistalla alueella Seesjärvi-Tunkuanjärvi-Muurmannin rata sekä rynnäköt edullisia maamaaleja vastaan. Laivuetta vahvistettiin alistamalla sille Le.Lv 10:n lakkautuksessa Le.Lv 30:lle siirretyt FR-koneet, joiden tehtäväksi määrättiin hävittäjätorjunta divisioonan alueella. Marraskuun alusta lähtien Le.Lv 14 suoritti tiedustelulennot suurehkoilla, yleensä 3-4 -koneisilla partioilla, mutta joissakin tapauksissa käytettiin jopa 6-koneisia partioita.

Suomalaisten hyökkäys Äänisen länsipuolitse pohjoiseen eteni ja Kontupohja vallattiin 3.11. Seuraavana päivänä maataistelulennolla olleet Le.Lv 28:n 1. lentueen MS-koneet tulittivat havaitsemaansa suurta kolonnaa Uunitsassa, joka sijaitsee Kontupohjan ja Karhumäen puolivälissä. Yksi MS-koneista sai ilmatorjuntatulesta osumia ja kone syttyi tuleen. Ohjaaja pelastautui laskuvarjolla ja selvisi omalle puolelle.

Rukajärven suunnalla Le.Lv 14:n kolmikoneinen FR-partio suoritti 7.11. tiedustelulennon Onihmajärvelle, jossa rynnäköi havaitsemaansa hevoskolonnaa vastaan tuhoten kymmenkunta hevosta. 9.11. laivue oli jälleen tiedustelemassa kolmikoneisella FR-partiolla, tällä kertaa Jeljärven suunnalla. Lennon aikana partio suoritti neljä rynnäkköä havaitsemiaan eri maakohteita vastaan ja tuhoten yhteensä seitsemän kuorma-autoa ja 13 hevosta. Koneet saivat muutamia osumia torjuntatulesta. 16.11. laivueen FR-koneet tulittivat Kuutsjärven rataosalla havaitsemaansa parikymmentä vaunua käsittävää junaa saaden sen pysähtymään. 29.11. suoritetun tiedustelulennon yhteydessä ammuttiin Tunkuan kylässä tuleen kolme taloa.

Le.Lv 16 suoritti marraskuun aikana sään salliessa GL- ja FK-koneilla yöhyökkäyksiä vihollisen leirejä, kyliä ja kolonnia vastaan. Kohteita lähestyttiin liukulennossa moottori alhaisilla kierroksilla käyden, joten lähes aina hyökkäys päästiin suorittamaan yllättäen. Hyökkäyksen tultua vihollinen sammutti kaikki valot, mutta kirkkaalla kuutamolla hyökkääjien oli mahdollista havaita ilman valojakin ajavat autot tien valkoista pintaa vasten ja jatkaa hyökkäyksiä.

Rukajärven suunnalla toiminut Le.Lv 14 menetti 1.12. tiedustelulennolla olleesta kolmikoneisesta FR-partiosta yhden koneen. Partion suorittaessa rynnäkköä tiellä Rukajärvi-Kotskoma havaitsemiaan yhdeksää autoa ja kahtakymmentä hevosta vastaan ja tuhotessa näistä kaksi autoa ja useita hevosia sai vihollisen ilmatorjunta osumia koneeseen, joka syöksyi maahan ohjaajan jäädessä haavoittuneena vangiksi ja menehtyessä sotavankeudessa.

Suomalaisjoukkojen lähestyessä Karhumäkeä kiihtyi toiminta myös Le.Lv 16:ssa sen koneiden suorittaessa hyökkäyksiä GL- ja FK-koneillaan havaitsemiaan vihollisjoukkoja ja kolonnia vastaan vuorokauden ympäri. Purevassa pakkassäässä pakenevat viholliset eivät välittäneet suojautua hyökkäyksiä vastaan.

Suomalaisjoukot valtasivat Karhumäen kaupungin 5.12. ja päivää myöhemmin Poventsan kauppalan, jonne ylipäällikkö pysäytti hyökkäyksen. Tavoitteena ollut puolustukselle edullinen järvikapeikkolinja LaatokkaÄäninenSeesjärvi oli nyt saavutettu ja suomalaisjoukot asettuivat puolustukseen ja alkoi asemasotavaihe.


Hävittäjien maataistelutoiminta Kannaksella loppuvuonna 1941

Kannaksen alueella Le.Lv 30:n FR-koneet suorittivat lokakuun lopun ja marraskuun aikana rynnäkköjä havaitsemiaan merimaaleja vastaan. 1.11. venäläisjoukot vetäytyivät pois Koiviston saarilta. Samana päivänä laivueen yksi lentue rynnäköi yhden lentueen voimin Koiviston eteläpuolella havaitsemiaan hinaajaa ja kahta vartioalusta vastaan saaden hinaajan syttymään tuleen ja vartioalukset ohjauskyvyttömiksi. 4.11. laivue puolestaan rynnäköi jälleen yhden lentueen voimin Harjavallan saaren luona havaittua tykkivenettä vastaan tuhoten sen. 11.11. laivue ampui itäisellä Suomenlahdella havaitsemansa moottoritorpedoveneen tuleen. Laivue suoritti hyökkäyksiä myös maamaaleja vastaan. 6.11. tiedustelulennolla olleet koneet rynnäköivät Alajoella ollutta vihollisen leirialuetta vastaan, jolloin yksi ilmeisesti ampumatarvikkeita sisältänyt rakennus syttyi tuleen. 16.11. rintamalinjalla tiedustelua suorittanut kaksikoneinen FR-partio rynnäköi havaitsemaansa kymmenen kuorma-auton suuruista viholliskolonnaa vastaan tuhoten sen kokonaan. Partion johtokone sai osumia ilmatorjunnasta ja joutui tekemään pakkolaskun. Ohjaaja palasi haavoittuneena linjojen läpi omalle puolelle.

Yhteenveto


Ilmavoimat osallistuivat sekä tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueillaan että hävittäjälaivueillaan varsin aktiivisesti jatkosodan hyökkäysvaiheen maataistelutoimintaan. Tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueiden tehtäviksi oli yleensä määritetty tiedustelu, valokuvaus, tykistön tulenjohto, lentolehtisten pudotus, pommitus sekä rynnäköinti maamaaleja vastaan. Hävittäjälaivueiden päätehtävänä oli puolestaan ilmanherruuden ylläpitäminen hyökkäysalueella, mutta sivutehtäväksi määrättiin enenevässä määrin tiedustelu sekä tilanteen mukaan myös rynnäköt maamaaleja vastaan.

Erityisesti tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueiden kalusto oli hyvin kirjavaa osan ollessa jo sodan alussa vanhentunutta ensi linjan toimintaan. Kaluston vähäisyyden vuoksi näitäkin koneita oli käytettävä rintamalla. Paras hävittäjäkalusto koottiin varsinaisille hävittäjälaivueille, jotka kuuluivat lentorykmentteihin Le.R 2 ja Le.R 3 ja heikompi ja kuluneempi kalusto annettiin tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueiden käyttöön. Osa kaluston siirroista suoritettiin jopa hyökkäysvaiheen aikana, mikä paremmat koneet pois luovuttamaan joutuneissa laivueissa herätti katkeruutta.

Tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueiden sekä hävittäjälaivueiden välille oli suunniteltu yhteistoimintaa ja tästä oli annettu siihen liittyvät määräyksetkin, mutta käytännössä yhteistyö ei osoittautunut kovinkaan hyvin toimivaksi. Syinä tähän oli todennäköisesti huonojen tietoyhteyksien ja liian moniportaisen järjestelmän lisäksi myös tietyt huonot henkilösuhteet eri rykmenttien ja laivueiden johtojen välillä sekä myös osittain tehtäviinsä epäpätevä henkilöstö.

Laivueiden käytössä ollut kalusto ei ollut varsinaisesti maataistelutoimintaan tarkoitettua, joten saavutetut tulokset eivät välttämättä vastanneet toivottua. Koneet olivat pääasiassa konekiväärein varustettuja, jotka olivat joko keveitä (noin 7.9 mm) tai raskaita (noin 12.7 mm), tykkiaseistus oli vain osassa Morane Saulnier M.S.406-koneita. Sen 20 mm tykki osoittautui tehokkaaksi rynnäköitäessä vihollisen vetureita ja raskaampaa kalustoa vastaan, mutta näitä tällä tykillä varustettuja koneita oli vähän. Pelkästään konekiväärein aseistetuilla koneilla ei vihollisen raskasta kalustoa pystytty merkittävästi tuhoamaan. Sen sijaan kevyempää kalustoa, kuten kuorma- ja henkilöautoja sekä hevosajoneuvoja ja itse miehistöä vastaan konekiväärit olivat tehokkaita. Koneiden sopimattomuus maataistelutoimintaan kävi ilmi myös siten, että koneet olivat melko haavoittuvia maasta ammutulle torjuntatulelle eivätkä kestäneet kovin paljon osumia. Tämän vuoksi rynnäköintitehtävissä menetettiin joitakin koneita ja ohjaajia.

Sekä tiedustelu- ja yhteistoiminta- että hävittäjälaivueet suorittivat vuoden 1941 aikana suuren määrän rynnäköintitehtäviä tuhoten paljon vihollisjoukkoja, kuorma-autoja sekä hevosia. Näiden tappioiden merkitys ei kuitenkaan luultavasti ollut viholliselle kovinkaan suuri. Pikemminkin ne oletettavasti koettiin harmillisiksi tapahtumiksi, jotka aiheuttivat jonkin verran viivästyksiä joukkojen siirroissa ja huollossa. Sodan tämä vaihe ratkaistiin pääosin maajoukoin. Jotta viholliselle olisi kyetty aiheuttamaan merkittäviä vahinkoja, olisi ilmavoimien käytössä pitänyt olla varsinaiseen maataistelutoimintaan paremmin soveltuvia koneita, jotka olisivat olleet varustettuja tykkiaseistuksella sekä merkittävällä pommimäärällä ja kyenneet kestämään jonkin verran myös torjuntatulen osumia eli olleet panssaroituja. Tällaisia koneita ei kuitenkaan Suomen ilmavoimilla tällöin eikä myöhemminkään ollut eikä niitä sodan tässä vaiheessa ollut oikeastaan vielä muuallakaan maailmassa. Ensimmäiset tällaiset puhtaasti maataistelutoimintaan tarkoitetut koneet, kuten Il-2, ilmestyivät rintamakäyttöön suuremmissa määrin vasta myöhemmin sodan kuluessa.

Lähdeluettelo

Bruun, Carl-Erik: Hävittäjälentolaivue 26. Omakustanne, Turku, 1991

Heikkilä, Mikko: Taistelulentäjä Kullervo Lahtela. Apali, 1. painos, Keuruu, 2004. ISBN 952-5026-42-6.

Huotari, Jouko: Taivaalle!. Koala, 1. painos, 2003. ISBN 952-5186-43-1.

Hyvönen, Jaakko: Kohtalokkaat lennot 1939-1944. Apali, 2. painos, Hämeenlinna, 2001. ISBN 952-5026-21-3.

Juutilainen, Ilmari: Punalentäjien kiusana. Pohjola, 2. painos, Kuopio, 1956.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Fokker D.XXI (Mercury). Suomen Ilmavoimien Historia, osa 3A. Hobby-Kustannus, 4. painos, Loviisa, 2000. ISBN 952-5334-02-3.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Fokker D.XXI (Wasp). Suomen Ilmavoimien Historia, osa 3B. Hobby-Kustannus, 4. painos, Loviisa, 2000. ISBN 952-5334-03-1.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Morane-Saulnier M.S. 406. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 4. Omakustanne, 2. painos, Loviisa, 2004. ISBN 951-98751-8-2.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Curtiss Hawk 75A. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 5. Omakustanne, 2. painos, Loviisa, 2004. ISBN 951-98751-9-0.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Fiat G.50. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 8. Omakustanne, 2. painos, Loviisa, 2004. ISBN 952-99432-0-2.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 2. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 17. Omakustanne, 1. painos, Loviisa, 2001. ISBN 951-98751-0-7.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 3. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 18. Omakustanne, 1. painos, Loviisa, 2001. ISBN 951-98751-1-5.

Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 1. Suomen Ilmavoimien Historia, osa 20. Omakustanne, 1. painos, Loviisa, 2002. ISBN 951-98751-3-1.

Kuuluvainen, Onni: Hiljaa ja matalalla, osa I/III. Lentotekniikan Kilta, 1. painos, 1996. ISBN 952-90-7945-1

Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. WSOY, 1. painos, Porvoo, 2005. ISBN 951-0-28690-7.

Pajari, Risto: Jatkosota ilmassa. WSOY, 1. painos, Juva, 1982. ISBN 951-0-11412-X.

Pakarinen, Juha & Rajalainen, Jari: Satakunnan lennoston historia 1918-1998. Ilmavoimien historiasarja, osa IV. Satakunnan Lennoston Kilta, 1. painos, Vammala, 1998. ISBN 952-91-0530-4.

Palmunen, Einar: Shemenskin-Pertjärven taistelut. Karisto 1. painos, Hämeenlinna, 1966.

Pernaa, Veli: Karjalan lennoston historia 1918-1980. Ilmavoimien historiasarja, osa III. Karjalan Lennoston Kilta, 1. painos, Vammala, 1997. ISBN 952-90-8731-4.

Piipponen, Jukka: Aunuksen ässä. Koala, 1. painos, 2005. ISBN 952-5186-66-0.

Raunio, Ari: Sotatoimet; Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin. Genimap, 2. painos, Porvoo, 2005. ISBN 951-593-914-3.





 

Powered by CMSimple      CMSimple Legal Notices