Puhdetyöt

(C) Olli Kleemola

Jatkosodan rauhallisessa asemasotavaiheessa, joka kesti vuoden 1941 talvesta vuoden 1944 alkukesään, suomalaiset sotilaat kuluttivat aikaansa tekemällä erilaisia puhdetöitä puusta, metallista, nahasta ym. materiaaleista. Monen suomalaisen kodin kirjahyllyssä on vielä nykyäänkin venäläisen lentokoneen alumiinista tehty puukontuppi tms. puhdetyö. Ylin sodanjohto ei katsonut puhdetyöinnostusta suopealla silmällä, sillä oltiin yleisesti sitä mieltä, että miesten olisi pahkakuppien sijaan tullut valmistaa juoksuhautoja, korsuja ym. Toisaalta Puolustusvoimat näki puhdetyöinnostuksen keinona helpottaa kotirintaman työvälinepulaa, ja niinpä harkinnan jälkeen puolustusvoimat päätti ryhtyä tukemaan puhdetyöharrastusta mm. järjestämällä puhdetyökilpailuja ja esineiden ostokampanjoita. Pitkän asemasotavaiheen aikana osoittautuikin yhdeksi tärkeimmistä joukkojen mielialaa ylläpitävistä tekijöistä.

Puhdetyöinnostuksen kasvettua ennakoimattomiin mittoihin päätettiin polkuhintaan myynnin yms. väärinkäytösten estämiseksi perustaa organisaatio huolehtimaan puhdetöiden välityksestä. Tehtävä annettiin Lotta-Svärd-järjestölle, ja näin sai alkunsa Puolustusvoimain Puhdetyöesineiden Myyntikeskus eli PPM. Esineiden myynnin lisäksi PPM vastaanotti myös tilauksia ja piirustuksia myyntiin haluttavista esineistä sekä toimitti niitä edelleen erityisiin puhdetyökeskuksiin joukoille jaettavaksi. Myytävät esineet merkittiin kolmiomaisella leimalla, jossa oli teksti RINTAMATYÖ sekä mahdollisesti sen yksikön tunnus, jossa työ oli valmistettu. PPM:n toiminta saavutti varsin suuret mittasuhteet: keväällä 1944 divisioona- tai armeijakuntatason puhdetyökeskuksia oli 40. PPM:lla oli myös näyttelyhuoneisto Helsingin suojeluskuntatalon alakerrassa sekä koko maan kattava myyntiverkosto. Myös puhdetyöoppaita julkaistiin: ensin suppeampi opas nimeltä Puhdetyömalleja, ja myöhemmin kattavampi, Propaganda-aseveljien kustantama Sotilaan Puhdetyöopas.

Itse puhdetyöesineistö oli varsin monentyyppistä: puhdetyönä tehtiin niin pienenpieniä sormuksia, rannekkeita, koruja, leikkikaluja ja korulippaita kuin kokonaisia asevelitalojakin, jotka sitten purettiin ja lähetettiin hirret numeroituna kanta-Suomeen uudelleen pystytettäväksi pommitusten aiheuttamaa asuntopulaa osaltaan helpottamaan. Riittipä puhdetöitä aina vientiinkin asti: eräs suomalainen divisioona sai PPM:ltä tehtävän valmistaa 15 000 kirveenvartta, jotka laivattiin Saksaan, ja saaduilla rahoilla hankittiin mainitulle divisioonalle elokuvakone viihdytyskäyttöön.

Erityisen mielenkiintoisen puhdetyökulttuurista tekee se, että kyseessä on lähes puhtaasti suomalaiseen sodankäyntiin liittynyt ilmiö: sen paremmin Saksan, Neuvostoliiton kuin länsiliittoutuneidenkaan rintamilla ei puhdetöitä tehty yhtä laajalti. Ainoan tiedossani olevan poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat neuvostoliittolaiset Suomessa sotavankina olleet sotilaat, joilta suomalaiset oppivat puulippaiden koristeluun käytetyn olki-intarsiatekniikan, joka vielä tänäkin päivänä on tyypillinen Venäjän-Karjalaisissa käsitöissä.

Puhdetöiden teon suosiota Suomessa on selitetty mm. muiden sotaakäyvien maiden jo tuolloin pitkälle edenneellä kaupungistumisella, joka Suomessa ei viime sotien aikaan ollut vielä ehtinyt kunnolla edes käynnistyä. Tämä selitys kytkee rintamapuhdetyöt osaksi jatkumoa, jonka aloittivat talonpoikaiset puhdetyöt, joita lähes jokaisessa maatalossa tehtiin, kuten valaisuun käytettyjä päreitä. Toinen selitys ainutlaatuiselle puhdetyökulttuurille on asemasotavaiheen puuttuminen muiden maiden sodankäynnistä. Kumpikin perustelu pitänee sinänsä paikkansa: useimmat maat olivat todella Suomea pitemmällä kaupungistumisprosessissa ja esimerkiksi Saksan sodankäynnissä ei varsinaista asemasotavaihetta ollut vaan rintamat olivat lähes koko ajan liikkeessä. Itse etsisin kuitenkin syitä puhdetyökulttuurin syntyyn syvemmältä suomalaisesta sotilasmentaliteetista. Puhdetyöthän olivat – kuten edellä totesin – spontaanisti syntynyt ilmiö, jota sodanjohto aluksi vastusti. Useissa maissa, joissa armeijan toiminta perustui täysin auktoriteetteihin ja kuriin – hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Saksa ja Neuvostoliitto – tällaisen toiminnan leviäminen yleiseksi käytännöksi ei olisi ollut mahdollista. Sitä vastoin Suomen armeija ei ollut näin auktoriteettivetoinen, mikä edesauttoi ilmiön leviämistä.

On hämmästyttävää, että puhdetöitä ei ole tutkittu käytännössä ollenkaan vaikka ne ovat varsin ainutlaatuinen suomalainen ilmiö ja sellaisena ilman muuta tutkijoiden huomion ansaitseva asia. Ainoa sodan jälkeen puhdetöitä kirjoitettu teos on 1980-luvun puolivälissä ilmestynyt Liisa ja Tim Steffan laatima Muisto Syväriltä – sota-ajan puhdetyöt. Syyksi näkisin tässä ensisijaisesti vasta viime vuosina heränneen kiinnostuksen mikrohistoriallista näkökulmaa kohtaan ja toissijaisesti mahdollisen halun yrittää unohtaa tekijä, joka ehkä välillisesti edesauttoi kaaosmaisen perääntymisen syntyä neuvostoarmeijan aloittaessa suurhyökkäyksensä kesällä 1944. Ylijohtohan oli kärkäs sysäämään syyn linnoitustöiden keskeneräisyydestä nimenomaan miehistön puhdetyöinnostuksen kontolle. On toki myönnettävä, että väitteessä on ripaus tottakin, mutta asiaa ei pidä tarkastella niin yksiselitteisen yksisilmäisesti: jos kenttäarmeijamme olisi viettänyt kaikki asemasodan pitkät vuodet asemia parannellen ja sulkeisharjoituksissa, olisiko hyökkäävällä puna-armeijallaan ollut vastassaan moraaliltaan murtunut armeija ensiluokkaisissa asemissa?


Galleriat

Esineet Olli Kleemolan puhdetyökokoelmasta

Puhdetyöpuukot

Puhdetyörasiat

Metalliesineet

Puuesineet

Sekalaiset