Lotta Svärd -esineistö

(C) Janne Niemistö

Lottapuku


Alkuajan Lotta Svärdin jaostoilla ei ollut omaa asustusta, mutta vuoden 1922 vuosikokouksessa hyväksyttiin yhtenäinen pukumalli. Puvun tuli olla harmaata villa- tai puuvillakangasta ja siihen kuuluivat myös valkoiset puuvillakankaiset irtokaulus ja -kalvosimet. Puvun helma sai olla enintään 25 cm maasta, mutta sotien aikana helman reuna sai olla 30 cm:n korkeudella. Puvun suojana käytettiin valkoisesta puuvillasta tehtyä lottaessua, jos tehtävät sitä vaativat (etenkin muonitus- ja lääkintälotilla).

Osa pukua oli myös kaulukseen laitettava lottaneula, joka yleensä oli hopeaa. Jatkosodan puolivälissä neulan materiaali muutettiin alpakaksi. Vasempaan käsivarteen kuului käsivarsinauha, jota pidettiin juhla- ja edustustilaisuuksissa. Nauhaan oli kirjottu kotipaikkakunta ja piirin suojeluskuntavärit. Vasemmassa hihassa oli kiinni ommeltuna jaostonauha ja sen yläpuolella jaostomerkki.

Lottapuvun lakki oli valmistettu puvun kankaasta ja sen malli noudatti suojeluskuntien kenttälakin mallia. Lakkiin kuului myös kokardi. Alussa kokardissa oli suojeluskuntapiirien värit mutta jatkosodan kuluessa siirryttiin käyttämään Suomen puolustusvoimien sinivalkoista kokardia.

Muut pukuun kuuluvat merkit olivat: kurssitähti, 10- tai 20-vuotisneula sekä kuntoisuusmerkit, jotka tuli laittaa vasemman taskun laskokseen tai sen sivulle. Muita hyväksyttyjä merkkejä olivat kunniamerkkinauhat ja juhlapuvussa mitalit sekä talkoomerkit. Sairaanhoitajakoulutuksen saaneet lääkintälotat saivat kantaa järjestönsä neulamerkkiä.

Lotta-astiat


Järjestön alkuajoista lähtien lotilla oli tärkeä rooli erilaisten tapahtumien ja juhlien muonituksessa ja kahvituksessa, näin ollen astioita tarvittiin suuret määrät. Posliiniastiastot valmisti Arabian posliinitehdas 1920–1944. Ensi vuosien astiat poikkeavat uudemmista, koska ne valmistettiin aina kulloinkin tuotannossa olleiden vakiomallien mukaan. Ne olivat yleensä lähinnä ns. ravintolamalleja.

Ensimmäisiä kuppeja on säilynyt hyvin vähän, sillä astiastoja uusittiin aina tarpeen mukaan. Yleensä tilattuihin astioihin oli painettu sinisellä värillä nimi Lotta Svärd tai lottamerkki ja paikallisosaston nimi. Alussa astiastot olivat pieniä; yleensä muutamia kymmeniä kahvikuppipareja, mutta järjestön kasvaessa 1930-luvulla paikallisosastot vaurastuivat siinä määrin, että voitiin hankkia kokonaisia ruokailuastiastoja. Niihin kuului ruokalautasten lisäksi pöytäkannuja, liemikulhoja ja eri kokoisia tarjoiluvateja.

Järjestön lakkauttamisen jälkeen astiastojen kohtalo oli yleensä huono. Ne joko jaettiin eri seuroille, tai jos kyseessä oli pieni kyläosasto, kupit jaettiin tasapuolisesti niin, että jokainen jäsen sai ainakin yhden kupin ja lautasen. Joskus astioita piilotettiin vinteille ja seinien väliin odottelemaan parempia aikoja. Pahimmassa tapauksessa ne tuhottiin täysin, kuten yleensä kävi isommissa kaupungeissa. Sen vuoksi kaupunkien osastojen astiat ovat harvinaisempia kuin pienten kyläosastojen astiat.

Järjestö teetti myös lähinnä kenttäkäyttöön tarkoitettuja emaliastioita, joita tilattiin aina sieltä, missä niitä oli saatavilla. Niihinkin painettiin joko Lotta Svärd -teksti tai lottamerkki ja paikallisosaston nimi. Emaliastiat olivat siinä mielessä varsin hyviä, että ne olivat halpoja ja kenttäoloissa kestävämpiä kuin posliiniset. Tosin emaliastioita on säilynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi hyvin vähän, koska useimmiten ne kulutettiin loppuun ja heitettiin pois ruostumaan.