Lotta Svärd -esineistö(C) Janne Niemistö
Lottapuku Alkuajan Lotta Svärdin jaostoilla ei
ollut omaa asustusta, mutta vuoden 1922 vuosikokouksessa hyväksyttiin
yhtenäinen pukumalli. Puvun tuli olla harmaata villa- tai
puuvillakangasta ja siihen kuuluivat myös valkoiset puuvillakankaiset
irtokaulus ja -kalvosimet. Puvun helma sai olla enintään 25 cm maasta,
mutta sotien aikana helman reuna sai olla 30 cm:n korkeudella. Puvun
suojana käytettiin valkoisesta puuvillasta tehtyä lottaessua, jos
tehtävät sitä vaativat (etenkin muonitus- ja lääkintälotilla).
Osa
pukua oli myös kaulukseen laitettava lottaneula, joka yleensä oli
hopeaa. Jatkosodan puolivälissä neulan materiaali muutettiin alpakaksi.
Vasempaan käsivarteen kuului käsivarsinauha, jota pidettiin juhla- ja
edustustilaisuuksissa. Nauhaan oli kirjottu kotipaikkakunta ja piirin
suojeluskuntavärit. Vasemmassa hihassa oli kiinni ommeltuna jaostonauha
ja sen yläpuolella jaostomerkki.
Lottapuvun lakki oli
valmistettu puvun kankaasta ja sen malli noudatti suojeluskuntien
kenttälakin mallia. Lakkiin kuului myös kokardi. Alussa kokardissa
oli suojeluskuntapiirien värit mutta jatkosodan kuluessa siirryttiin
käyttämään Suomen puolustusvoimien sinivalkoista kokardia.
Muut
pukuun kuuluvat merkit olivat: kurssitähti, 10- tai 20-vuotisneula sekä kuntoisuusmerkit, jotka tuli laittaa vasemman taskun laskokseen tai sen
sivulle. Muita hyväksyttyjä merkkejä olivat kunniamerkkinauhat ja
juhlapuvussa mitalit sekä talkoomerkit. Sairaanhoitajakoulutuksen
saaneet lääkintälotat saivat kantaa järjestönsä neulamerkkiä.
Lotta-astiat Järjestön alkuajoista lähtien
lotilla oli tärkeä rooli erilaisten tapahtumien ja juhlien
muonituksessa ja kahvituksessa, näin ollen astioita tarvittiin suuret
määrät. Posliiniastiastot valmisti Arabian posliinitehdas
1920–1944. Ensi vuosien astiat poikkeavat uudemmista, koska ne
valmistettiin aina kulloinkin tuotannossa olleiden vakiomallien mukaan.
Ne olivat yleensä lähinnä ns. ravintolamalleja.
Ensimmäisiä
kuppeja on säilynyt hyvin vähän, sillä astiastoja uusittiin aina
tarpeen mukaan. Yleensä tilattuihin astioihin oli painettu sinisellä
värillä nimi Lotta Svärd tai lottamerkki ja paikallisosaston nimi.
Alussa astiastot olivat pieniä; yleensä muutamia kymmeniä
kahvikuppipareja, mutta järjestön kasvaessa 1930-luvulla paikallisosastot vaurastuivat siinä määrin, että voitiin hankkia
kokonaisia ruokailuastiastoja. Niihin kuului ruokalautasten lisäksi
pöytäkannuja, liemikulhoja ja eri kokoisia tarjoiluvateja.
Järjestön
lakkauttamisen jälkeen astiastojen kohtalo oli yleensä huono. Ne joko jaettiin eri seuroille, tai jos kyseessä oli pieni kyläosasto, kupit
jaettiin tasapuolisesti niin, että jokainen jäsen sai ainakin yhden
kupin ja lautasen. Joskus astioita piilotettiin vinteille ja seinien
väliin odottelemaan parempia aikoja. Pahimmassa tapauksessa ne
tuhottiin täysin, kuten yleensä kävi isommissa kaupungeissa. Sen vuoksi
kaupunkien osastojen astiat ovat harvinaisempia kuin pienten
kyläosastojen astiat.
Järjestö teetti myös lähinnä
kenttäkäyttöön tarkoitettuja emaliastioita, joita tilattiin aina
sieltä, missä niitä oli saatavilla. Niihinkin painettiin joko Lotta
Svärd -teksti tai lottamerkki ja paikallisosaston nimi. Emaliastiat
olivat siinä mielessä varsin hyviä, että ne olivat halpoja ja
kenttäoloissa kestävämpiä kuin posliiniset. Tosin emaliastioita on
säilynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi hyvin vähän, koska useimmiten ne
kulutettiin loppuun ja heitettiin pois ruostumaan.
|