Lotta Svärd -järjestö

(C) Janne Niemistö

Syntyhistoriaa

Ensimmäinen varsinainen Lotta Svärd -yhdistys perustettiin 19. marraskuuta 1918 Riihimäellä. Nimi otettiin Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta Lotta Svärd. Runo kertoo naisesta, joka lähti miehensä mukana sotaan auttamaan ja miehensä kaaduttua jäi hoitamaan haavoittuneita sotilaita. Helsingissä perustettiin 23. tammikuuta 1919 ruotsinkielisen suojeluskunnan Lotta Svärd -osasto n:o 1 ja sen säännöt olivat esikuvana monille myöhemmin perustetuille yhdistyksille.

Suojeluskuntain ylipäällikön eversti Didrik von Essenin 29. elokuuta antaman päiväkäskyn ohessa oli vetoomus Lotta Svärd -yhdistyksien luomisesta suojeluskuntien yhteyteen, ja niitä tulikin vuosina 1919–1920 useiden suojeluskuntien kumppaneiksi. Vuoden 1919 lopulla oli enemmän tai vähemmän järjestäytyneitä Lotta Svärd -osastoja maassamme jo yli 200.

Säännöt ja keskusjohtokunta


Koska ei ollut yhteisiä sääntöjä ja paikallisosastoillakin oli omat käytäntönsä, se toi sekavuutta asioiden hoidossa ja tehtävien suorittamisessa. Tämän johdosta luotiin toukokuussa 1920 valtakunnallinen Lotta Svärd. Perustamiskokouksessa hyväksyttiin yhteiset säännöt, jotka oli laatinut Helmi Arneberg-Pentin johtama suunnittelukomitea ja jotka ylipäällikkö von Essen oli myöhemmin hyväksynyt.

Ensimmäiseksi keskusjohtokunnan puheenjohtajaksi ylipäällikkö von Essen nimitti 20. tammikuuta 1921 Greta Krohnin. Muita valittuja olivat: Dagmar von Essen, Ruth Serlachius, Maja Ahlberg, Suoma af Hällström, Siiri Bärkstörm ja Lolan Vasström. Varajäseniksi tulivat Greta Silvenius ja Karin Herliz. Rouva Krohnin kausi jäi tosin lyhyeksi ylipäällikön erotettua hänet tehtävistään 1921 kesäkuussa. Syynä arvellaan olleen rouva Krohnin liian itsenäiset otteet johtokunnassa.

Saman vuoden lokakuussa suojeluskuntain uusi ylipäällikkö Lauri Malmberg nimitti keskusjohtokunnan johtoon maisteri Helmi Arneberg-Pentin, joka oli ollut jo yhdistyksen sääntöjä laatineen komitean johdossa. Maisteri Arneberg-Pentin erottua tehtävästään joulukuussa 1922 seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin Dagmar von Essen. Kaksi vuotta sen jälkeen johtoon tuli Tyyne Söderström, ja hän toimi puheenjohtajana vuoteen 1929 asti. Hänen seuraajakseen Malmberg nimitti Sortavalan seminaarin yliopettajan Fanni Luukkosen. Hän johti järjestöä sen lakkauttamiseen marraskuuhun 1944 saakka.

Eri jaostot


Lotta Svärdin säännöt sisälsivät hyvin tarkan jaostojaon. Uudet lotat sijoitettiin taitojensa mukaan niihin jaostoihin, joissa kukin parhaiten kykeni palvelemaan järjestön tarkoitusperiä niin sodan kuin rauhankin aikana.

Alussa nimikkeet olivat hyvinkin kirjavia ja epäjohdonmukaisia. Lopulta keskusjohtokunta totesi käyttökelpoisiksi seuraavat jaostonimet:
lääkintä-, muonitus-, sekä varus- ja keräysjaosto. Järjestön kasvaessa ja organisaatiokyvyn kehittyessä, myös sota-ajan muuttuneissa oloissa, jakoa täydennettiin ja hieman muutettiinkin.

Lääkintäjaosto


Jaoston toiminta oli suunniteltu sille pohjalle, mitä se oli ollut vapaussodan aikana; lähinnä ensiapupainotteiseksi sekä turvamaan suojeluskuntien lääkintätoimintaa. Vuoden 1922 sairasjaoston ohjeet edellyttivät, että kutakin suojeluskuntaa, suojeluskuntakomppaniaa ja -pataljoonaa kohti oli tietty määrä lääkintätoimen lottia. Heidän tehtävänään oli hoitaa sairastuneita ja rintamalla haavoittuneita sekä auttaa kuljetuksissa, järjestää sidontapaikat ja sairastuvat sekä avustaa muissa lääkinnällisissä tehtävissä.

Suurin lääkintäjaoston hanke oli kuitenkin kenttäsairaaloiden varustus.
Vuonna 1935 jaosto varusti kahdeksan kenttäsairaalaa, jotka sittemmin luovutettiin puolustusvoimien käyttöön. Talvisodan syttyessä jaoston varsinainen tehtävä oli kouluttaa lääkintälottia. Lotat toimivat sota- ja kenttäsairaaloissa varsinaisten sairaanhoitajien apuna, ja heitä työskenteli myös ensiapuasemilla ja sairasjunissa.

Lottien tehtäviin kuului sidetarpeiden valmistus ja sairaalavälineiden huolto.
He pesivät ja korjasivat potilaiden vaatteet, sillä tarkoitus oli, että sairaalasta poistuva sotilas sai mukaansa korjatut tai tarpeen vaatiessa kokonaan uudet vaatteet. Kaiken lisäksi lääkintälotat vastasivat evakkojen sairaanhoidosta sekä erilaisista väestönsuojelutehtävistä.

Lääkintälottien työ ei rajoittunut vain ihmisten hoivaamiseen. Eläimistäkin piti huolehtia varsinkin maaseudulla, jossa karja jäi sodan syttyessä hyvin usein ilman eläinlääkäreiden apua. Erityistä huomiota saivat armeijalle tärkeät hevoset. Rauhan aikana oli perustettu eläinlääkintäosasto hevosia varten.

Sota tuotti eniten yllätyksiä lääkintäjaostolle. Lotat joutuivat vastaamaan
kovia kokeneiden sotilaiden henkisestä huollosta toimimalla kuuntelijoina sekä kirjoittamalla kirjeitä kotiväelle, jos potilas ei siihen itse pystynyt. Lotat tekivät tiedusteluja siirtoväestä, lähinnä potilaiden omaisista, jotka oli evakuoitu sodan alkaessa sotatoimialueelta. Sairaaloihin järjestettiin kirjastoja, kanttiineja ja hankittiin erilaisia ohjelmanumeroita niin ikään lottien toimesta.

Raskain tehtävä oli kuitenkin niillä lotilla, jotka työskentelivät kaatuneiden evakuoimiskeskuksissa (KEK). Niissä sankarivainajat laitettiin arkkuihin lottien ompelemissa arkkuvaatteissa ja lähetettiin edelleen kotipaikkakunnille omaisten haudattaviksi.

Muonitusjaosto


Lotta Svärd -järjestön toimialoista suurin oli muonitus. Ennen sotia jaosto järjesti ruokahuollon suojeluskuntien harjoituksissa, juhlissa, paraateissa ja muissa isoissa yleisötapahtumissa. Esimerkkinä mainittakoon 1938 pidetty vapaussodan päättymisen 20-vuotisjuhla, jonka ruokatarjoilusta vastasi n. 900 lottaa 120:ssä kenttäkeittiössä.

Muonitusjaosto avusti Suomen puolustusvoimia isommissa sotaharjoituksissa. Leireille ja kertausharjoituksiin järjestettiin lottakanttiineja. Ympäri maata oli perustettu lottakahviloita, joiden toiminnasta saatiin varoja mm. varusteiden hankitaan.

Vuosien varrella muonitusjaoston työ monipuolistui, mihin varmasti vaikutti 1926 julkaistu "Muonittajien ohjeet" siihen myöhemmin painettuine täydennyksineen ja lisäyksineen. Ensisijaisena oppikirjana oli Elli Malmgrenin kirjoittama Muonituslottien käsikirja (Lotta Svärdin julkaisu n:o 10).

Järjestö otti harteilleen kesällä 1939 Karjalankannaksen vapaaehtoisten linnoittajien muonituksen yli 200 lotan voimin. Sama toistui välirauhan aikana Salpalinjan rakennustyömailla. Kun talvisota syttyi, tarvittiin lottien työpanosta leivänteossa puolustusvoimille: he leipoivat yli 100 000 kiloa leipää päivässä. Valtava urakka organisoitiin siten, että eri pitäjiin perustettiin erityisiä leipomaryhmiä tai sitten työvuorot järjestettiin kyläosastojen kesken. Leipomoina olivat isoimpien talojen tuvat ja kansakoulujen keittolat.

Sotien aikana lotat myös huolehtivat evakkojen tai muuten sodan takia hätään joutuneiden siviilien muonituksesta. Paitsi sotatoimialueelle sijoitettujen kenttäsairaaloiden myös sairasjunien ja sisämaan sotasairaaloiden muonitus kuului lotille.

Varusjaosto


Tämänkin jaoston juuret juontavat vuoden 1918 sodan aikoihin. Kun Siikajoen kirkkoherra O. A. Salminen ja rouva Maiju Salminen saivat tiedon sodan syttymisestä, he kokosivat pitäjän naisia pappilaan kudontatalkoisiin. Kutsua noudatettiinkin varsin runsaslukuisesti. Taloista kerättiin villaa, josta kehrättiin lankaa ja valmistettiin sukkia, käsineitä ja talvivaatetta rintamalle lähetettäväksi. Varusjaoston työ lieneekin ollut alkuaikoina kaikkialla melko samanlaista: kudottiin, parsittiin, ommeltiin uutta ja korjattiin vanhaa.

Jaoston pääasiallisena työnä oli suojeluskuntien varusteiden korjaaminen ja uusien hankkiminen. Se koulutti varuslottia ja hankki lottavarusteita rauhan
ja sota-ajan toimintaan. Lottapuvut valmisti useimmiten varusjaosto,
samoin kuin lottien ja suojeluskuntalaisten kankaiset merkit ja käsivarsinauhat.

Luonnollisesti lotat auttoivat suojeluskuntien ja puolustusvoimien varusvarastojen hoidossa ja varastokirjanpidossa. Talvisodan alla lotat olivat ommelleet puolustusvoimille lumipukuja, ja kun sota alkoi, lumipukujen tarve vain kasvoi. Varusjaosto perusti pesuloita ja varuskorjaamoita. Pyykkiä pestiin paljon liikkuvissa pesula-ambulansseissa, joita oli saatu lahjoituksina Ruotsista. Pesuloiksi kävivät myös tarkoitukseen muutetut junavaunut, joita liikuteltiin rataverkkoa pitkin rintaman lähelle.

Keräys- ja kansliajaosto


Keräysjaosto luotiin nimensä mukaisena ensiksikin keräämään varoja ja varusteita Lotta Svärdille ja toiseksi suojeluskuntajärjestön tukemiseen. Varoja karttui järjestämällä monenlaisia tapahtumia, kuten arpajaisia, myyjäisiä, iltamia ja yleisötilaisuuksia. Lotat myivät myös lehtiä ja merkkejä.

Kanslia-sana liitettiin jaoston nimeen 1925 tehdyssä sääntöuudistuksessa. Kaksi vuotta myöhemmiin järjestettiin ensimmäiset alan kurssit. Vuoden 1932 vuosikokouksessa tehtäväkenttiin otettiin uusia toimialoja, mm. kaasusuojelua, ilmavalvontaa, liikekannallepanoharjoituksia ja viestitystä, joista viimeksi mainittu aloitettiin vuonna 1937.

Sodan aikana keräys- ja kansliajaoston lotat toimivat lähinnä esikunnissa, kenttäpostikonttoreissa, mitä erilaisimmissa viestipalvelutehtävissä ja puhelinkeskusten hoitajina rintamalinjojen takana. Talvisodan kokemukset ja karu todellisuus olivat omiaan kehittämään jaostoa edelleen. Sen vuoksi 1940 tehtiin uusi järjestely, joka jakoi keräys- ja kansliajaoston kahtia:
1. Keräys- ja huoltojaosto. Tehtävänä oli hankkia varoja erilaisin keräyksin sekä huoltaa henkistä ja aineellista apua tarvitsevia, joita olivat pääasiassa sotatoimialueelta evakuoidut ihmiset.
2. Toimisto- ja viestijaosto. Sisälsi seuraavat toimialat: kanslia, kenttäposti, viestitys, ilmavalvonta, valonheitinten käyttö, puheluvälitys, säähavaintojen teko, merivalvonta ja radiosähkötys.
Toimisto- ja viestijaosto hoiti nimensä mukaisesti kaikenlaisia paperitöitä niin omissa toimistoissaan kuin puolustusvoimien ja suojeluskuntien toimistoissa. Näin lotat vapauttivat huomattavan määrän miehiä rintamapalvelukseen. Viestilotat olivat radiosähköttäjinä ja puhelunvälittäjinä puhelinkeskuksissa. Lukuisat kenttäpostikonttorit kuuluivat lottien toiminta-alueeseen.

Merilotat toimivat jo ennen sotia pieninä osastoina rannikkoseuduilla lähinnä merisuojeluskunnan alaisina, mutta sotien aikana heillekin annettiin merivalvontatehtäviä.

Säälottien toimenkuvaan kuului säähavaintojen ja sääennustuksien laatiminen ilmavalvonnan tarpeisiin. Ilmavalvontalotat olivat yksi kuuluisimmista ja eniten ulkomaillakin huomiota saanut ryhmä.

Valonheitinlotat koulutettiin vasta sodan lopussa (1944) osaksi Helsingin ilmapuolustusta. Kyseessä oli Lotta Svärd -järjestön ainoa toimiala, jossa sai koulutusta tuliaseiden käytössä. Ampumataito katsottiin välttämättömäksi lähinnä maihinnousu-uhan ja desanttivaaran takia.